EU:n Green Deal ja Q-Robot – fossiilisista polttoaineista biomassaan

Kuuntelin mielenkiinnolla Bioenergian Talvipäivien (28.1.2021) esitystä, jossa Bioenergy Europe -yhdistyksen Giulia Cancian raportoi Brysselistä bioenergian tilannekatsausta. EU-maissa biomassan käyttö lämmityksessä on kasvanut tasaisesti vuodesta 2000 lähtien. Giulia Cancianin Eurostatin tilastoon perustuneen esityksen mukaan vuonna 2018 biomassan käytön osuus lämmityksessä oli 16,7 prosenttia. Vuoteen 2030 luvun tulisi nousta 25 prosenttiin. Bioenergy Europe ennustaa, että biomassan käyttö kasvaa eniten asumisen ja teollisuuden sektoreilla.

Tilannekatsaus linkittyi luonnollisesti EU:n Green Dealiin ja EU:n energiajärjestelmän hiilivapaaksi saattamiseen. EU:n kasvihuonekaasupäästöistä yli 75 prosenttia on peräisin energian tuotannosta ja käytöstä. Giulia Cancian mukaan vuonna 2017 EU-maista eniten bioenergiaa käyttivät Unkari, Liettua, Viro, Latvia, Luxemburg, Puola ja Suomi. EU:n isot maat kuten Ranska ja Saksa jäivät vertailussa kauas taakse.

Bioenergy Europen mukaan bioenergian hyödyntäminen nojaa pääasiallisesti biomassojen kestävään käyttöön. Kysymys onkin, mitkä asiat hidastavat siirtymistä fossiilisista polttoaineista biomassan polttamiseen voimalaitoksissa? 

Fakta 1: 

Biomassamateriaali voi olla mitä tahansa oljen korsista hakkuujätteeseen, oksan palasista kasvien lehtiin.

Ratkaisu: Prometecin Q-Robot ottaa automatisoidun näytteen materiaalista voimalaitokseen saapumishetkellä ja lähettää datan sekä voimalaitokselle että materiaalin kuljettajalle. Q-Robot pystyy ottamaan näytteet kaikenlaisista murskatuista ja rakeisista materiaaleista.

 

Fakta 2: 

Suuri osa voimalaitoksista käyttää biomassanäytteiden analysoinnissa uunikuivausmenetelmää, joka tulos valmistuu noin kahden vuorokauden päästä näytteenotosta. Laatutietoa ei voi hyödyntää prosessin tai polton optimoinnissa.

Ratkaisu: Prometecin Q-Robot toimii reaaliajassa. Laatudata saadaan hyödynnettäväksi jo silloin, kun materiaalia kuljettava rekka on näytteenottopisteellä. Se mahdollistaa prosessin optimoinnin: huonolaatuista biomassaa kuljettava rekka voidaan käännyttää, tietyn laatuista biomassaa voidaan varastoida terminaaleihin vaikkapa pakkasjaksoja varten. Esimerkiksi kuiva biomassa kannattaa ohjata terminaalivarastoon ja kosteampi suoraan poltettavaksi, koska kostean biomassamateriaalin säilyvyys on tutkimuksissa todettu huonommaksi. Näytteenotto kestää alle 10 minuuttia.

Eri biomassoja voidaan sekoittaa optimaalisen polttoaineseoksen muodostamiseksi. Kun laatudataa hyödynnetään ennakoivasti, voimalaitoksen purkutaskuihin pystytään esimerkiksi ohjaamaan vuorotellen kuivaa ja kosteaa biomassaa, jotta polttoaineen kosteusvaihtelut tasoittuvat kattilan syötössä.

 

Fakta 3:

Osa voimalaitoksista valtuuttaa rekkakuskin ottamaan näytteen kuljettamastaan biomassasta. Kuljettaja saattaa toimia joko tiedostaen tai tiedostamattaan väärin näytettä ottaessaan. Kuljettajat ottavat tutkitusti kuivempia näytteitä kuin polttoainekuorma todellisuudessa on, koska se vaikuttaa kuorman hintaan heille edullisesti. Näytteenottoon linkittyy myös työturvallisuusriski: purkupaikalla toimimiseen voi liittyä putoamisen tai loukkaantumisen vaara.

Ratkaisu: Q-Robot ottaa näytteen aina systemaattisesti satunnaisesti koko kuorman alueelta eri syvyyksiltä. Lisäksi robotin näytteenottimen kaira on aina puhdas ja materiaali ei koskaan sekoitu toimittajien eikä lajien välillä. 

 

Fakta 4:

Skandinaavisissa ja pohjoiseurooppalaisissa olosuhteissa biomassarekan tuomassa kuormassa voi olla talvisin lunta ja jäätä, jotka vaikuttavat kuorman painoon ja biomassan laatuun.

Ratkaisu: Q-Robot kertoo polttoaineen tarkan energiasisällön ja kosteuden. VTT:n tutkimuksen mukaan biomassojen laadunmäärityksessä tapahtuu jopa 2 prosenttiyksikön virhe kosteudessa, joka osaltaan vaikuttaa polttoaineesta maksettuun hintaan, polttoainelogistiikan optimointiin ja polttoprosessiin. Nämä yhdessä vaikuttavat biomassojen polton kannattavuuteen suhteessa esimerkiksi kivihiileen.

Yhtiömme on perustettu vuonna 2012 ja tällä hetkellä työllistämme 15 työntekijää. Toimimme kolmessa maassa. Q-Robotteja on parhaillaan käytössä Suomessa, Ruotsissa ja Baltian maissa. Uskomme, että kokonaisratkaisumme tulee olemaan lähivuosikymmeninä olennaisessa roolissa EU:n Green Dealin fossiilisten polttoaineiden käytön vähentämisessä – myös Aasia tulee olemaan merkittävä markkina-alueemme.

 

Samaan uskoo myös Deloitte: Prometec Tools sijoittui tammikuussa Suomen nopeimmin kasvavien teknologiayritysten listalle sijalle 23. 

 

Henna Karlsson, liiketoimintajohtaja

Seuraa somessa